klikkaamalla kuvaa näkyy isompana
klikkaamalla kuvaa näkyy isompana
klikkaamalla kuvaa näkyy isompana

 

AY-väen rauhanpäivät Tampereella 14.-15.1.2012

 

Perinteiset AY-väen rauhanpäivät pidettiin Tampereella 14.-15.2012.Kokouspaikkana oli Tampereen yliopiston päärakennus.Ammattiosastomme jäseniä pli mukana

JAP:n järjestämässä ryhmässä.päivillä oli mukana vajaat 200 osallistujaa eri ammatillista keskusjärjestöistä ja liitoista.

Lauantain yleisistunnon aihe oli sosiaalinen eriarvoisuus ja sen seuraukset.Aiheesta alustivat kansanedustaja Ilkka Kantola, tohtori Jouko Kalanoja,sosiaaliaseman

päälikkö Maaretta Pukkio ja Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallisen työ johtaja Ilkka Hjerppe.

Alustuksissa ja sen jälkeen käydyssä keskustelussa tuli hyvin selväksi millaista on olla köyhä ja syrjäytynyt maassamme.

Lauantai-iltapäivällä työryhmissä käsiteltiin seuraavia aiheita:Kenen kaupunki?-keskustelua paikallisdemokratiasta, Pohjois-Afrikan kuohunta ja ay-liike, Euron kriisi

ja Euroopan unionin tulevaisuus.

Sunnuntain ohjelmassa oli paneeli Kansainvälinen Suomi- suomalainen rasismi.Alustajina olivat Amnesty Internationalin Suomen osaston puheenjohtaja Jussi Förbom,

YTT, tutkijatohtori Suvi Keskinen, professori Juha Suoranta, erikoissairaanhoitaja Mahmoud Machaal ja Margarita Niemi Tampereen Venäläisestä klubista.

Paneelissa ja sen jälkeisessä yleiskeskustelussa käsiteltiin suomalista rasismia ja ulkomaalaisvihaa perinpohjaisesti.

Palaan tarvittaessa seminaarin aiheisiin päivien yhteenvedon valmistuttua.

Arto Salmi KV-sihteeri