Työpaikkojen Rauhantoimikunnan  matka Pietariin 9-12.10.2014

 

Perjantaina 9.10. oli tutustuminen Silovetskie Mashini tehtaalle. Isäntänä oli paikallisen ammattiliiton puh.j. Vitali Artjuhin. Tehdas valmistaa höyry- ja kaasuturbiineja ympäri maailmaa ja on mm toimittanut  turbiinin  Jyväskylän  Keljonlahden voimalaan. Tehdas on vanha perustettu yli 150 vuotta sitten ja on muuttamassa kaupungin keskustasta pois Leningradin aluepiiriin, jossa on jo yksi osasto valmiina.

Tehdaskierroksella  tutustuimme turbiinikoneistamoon jossa vanhana koneistajana havaitsin lähes koko  konekannan olevan melko uusia saksalaisia työstökoneita.

Keskusteluissa ammattiosaston tiloissa kävimme vilkasta keskustelua. Isännät kertoivat, että yksityistämisen jälkeen heillä on seitsemäs omistaja. Kuusi ensimmäistä oli sijoittajia jotka ostivat halvalla ja myivät kalliilla. Nyt seitsemäs omistaja on oligarkki  Mardasov, joka on yksi Venäjän rikkaimmista ja hallitsee Venäjän energiateollisuutta.

Työehtosopimukset ovat tehdaskohtaisia ja he kertoivat, että heillä on sopimus määrärahasta, joka on vuotuisesta palkkasummasta 0.2% .Raha käytetään työntekijöiden virkistykseen. Tehtaalla on myös vippikassa, josta on mahdollisuus saada edullista lainaa max. 4 miljoonaa ruplaa.

Keskipalkaksi ilmoitettiin 68.000 ruplaa jota me kyllä epäilimme yläkanttiin arvioiduksi.

Työsuojeluasioista keskustellessa pj Artjuhin kertoi alkoholiongelmista työpaikalla. Vuoden 2009 aikana oli sattunut kaksi alkoholista johtuvaa kuolemaa. Toisessa tapauksessa oli päihtynyt nosturin kuljettaja yöaikaan pudonnut nosturista ja kuollut. Nykyään jokainen työhön tuleva puhallutetaan. Ammattiliitto valitti aikanaan, että puhalluttaminen on ihmisoikeuslain vastainen. Oikeuden päätös oli, että ketään ei voi pakottaa puhaltamaan. Nyt on olemassa portti niille, jotka eivät halua puhallustestiin. He joutuvat kiertämään vajaan parinsadan metrin matkan ko portille päästäkseen töihin. Lähes kaikki puhaltavat. Promilleraja on 0,2. Hoitoonohjausta, joka oli pakollista neuvostoaikana ei ole nykyään, vaan henkilön on itse hakeuduttava hoitoon.

Iltapäivällä meillä oli tapaaminen ja seminaari toisen metalliliiton MPRA:n ja paikallishallinnon liiton ALSWU:n (vastaa meidän JHL:a). He sanoivat heti kättelyssä, että Artjuhin on puhunut omiaan Silovetskie Mashini tehtaan palkoista. 40.000-50.000 lienee oikein. Isommilla palkoilla olisi tehtaan portilla pitkä jono töihin tulijoita.

ALSWU:n edustaja Nina Leontjeva kertoi yksityistämisestä Pietarin aluehallinnosta. Samaan tapaan ollaan julkisia palveluita yksityistämässä kuin meilläkin. Ryhmässämme oli paljon julkisella sektorilla työskenteleviä ja teema kovin kiinnosti heitä.

Lauantaina oli ohjelmassa seminaari Ukrainan tilanteesta sekä kansalaisjärjestöjen tilanteesta Venäjällä. Seminaarin avasi Pietarin rauhanneuvoston pj  Vera Provkina joka toivoi vilkasta ja asiallista keskustelua käsiteltävistä aiheista, ja keskustelu oli todella vilkasta. Ukrainan tilanteesta alusti  toimittaja Nikolai Donskoi joka kertoi, miten vaikeaa on saada Itä-Ukrainasta objektiivista tietoa. On olemassa venäläisten tiedotusvälineiden antamaa tietoa ja läntisten tiedotusvälineiden tietoa ja saatava informaatio on lähes aina jonkun osapuolen ”ehdoton totuus”.

Seminaarin  toisen alustuksen piti asianajaja Maria Kanevskaja joka käsitteli kansalaisjärjestöjen tilannetta.Suuri ongelma on se, että paikallisviranomaiset pyrkivät konrolloimaan  ja rajoittamaan niiden järjestöjen toimintaa, joiden toiminta ei ole heille mieluista.

19.10.2014  Arto Salmi, kv-sihteeri  Metalli-74